Vuodeosaston suunniteltu lakkautus on peruttava Leppävirralta! – Minna Reijonen / Soisalon Seutu 16.9.25

Minna Reijonen

16.9.2025 9:30

Olen valtavan huolissani alueemme vuodeosastoista. On surullista, että hyvinvointialueellamme on liian pitkään tehty karmeaa karsintaa. Nämä vuodeosastojen lakkauttamiset on peruttava.

Yle uutisoi, kuinka hyvinvointialueemme suunnittelee jysäyttävänsä ovet lukkoon Leppävirran ja Lapinlahden vuodeosastoilta.

Vuodeosastot on jo lopetettu Joroisista, Pielavedeltä, Karttulasta ja Kaavilta. Tuusniemeä uhkaa sulkeminen syyskuussa.

Tahti lakkautuksille on ollut hirvittävän päätäpuistattava.

Onko uusi hyvinvointialueen poliittinen johto miettinyt hallinnon vähentämistä? Onhan jo aiemmin käynyt ilmi, että meidän alueelle on perustettu valtavasti jopa sellaisia luottamushenkilöpaikkoja, jotka eivät edes ole lakisääteisiä. Tämä kaikki maksaa. Missään muualla Suomessa ei ole niin laaja tällainen hallintoverkosto.

Voitteko perua vuodeosastojen lakkautukset?

Keskustelin äskettäin alueemme vakavista ongelmista sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson kanssa. Jatkohoitopaikkojen puute on ministerinkin huomion mukaan suurin syy alueemme päivystyksen ruuhkiin. Asia on jopa avin tarkkailulistalla. Ministerin mukaan myös ensihoidon kapasiteetti on selvitettävä.

Ilman vuodeosastoja päivystys ruuhkautuu potilailla, jotka odottavat jatkohoitopaikkaa. Jatkohoitopaikkoja ei kertakaikkiaan ole, jos ei ole vuodeosastoja.

Toivon, että hyvinvointialueen poliitikot pelastavat meidän alueen vuodeosastot. Samalla toivon, että ainakin näitä sellaisia luottamustehtäviä karsitaan, jotka eivät ole edes lakiin perustuvia eli välttämättömiä.

Sote-uudistus oli todella susi jo syntyessään ja sillä näköjään varmistettiin poliittisia luottamuspaikkoja ihmisten hoivan kustannuksella. Korjattavaa siis riittää.

Vieläkö todellakin käytetään hyvinvointialueella miljoonia ulkomaalaisten tulkkaukseen, vaikka nämä rahat tarvittaisiin vaikka omaishoitoon? Oletteko aloittaneet edistämään esille nostamiani asioita ja millä tavoin?

kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen (ps.)